Saila ja Mimmi voittivat paragilityn MM-kultaa

JYVÄSKYLÄÄN PARAGILITYN MM-KULTAA ENGLANNISTA !
 
Olettekos huomanneet miten kävi ? Minusta ja Mimistä tuli Englannissa maailmanmestarit ! Kisoihin osallistui yhdeksän maata. Olimme Mimmin kanssa ainoat omassa vammaluokassani jotka kykenivät kolmeen nolla-rataan. Sijoituin myös toisella koirallani Messillä ihanasti neljänneksi. Olen äärettömän tyytyväinen ja iloinen vasta 3-vuotiaan Messin suoriutumisesta loppuun asti jännittävässä ja jopa dramaattisessa kisassa. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Kuuteen eri vammastatus luokkaan osallistui kaikkiaan 82 koirakkoa. Kokonaisuutena tarkastellenkin. Mimmin tulos oli hyvä sillä 82 koirasta vain kaksi muuta ylsi kolmeen nolla-rataan, eli siis virheettömään suoritukseen.
Muut suomalaiset eivät tällä kertaa tuoneet, mutta olivat osakilpailuissa kyllä palkintokorokkeella.
 
Näin saatiin mm-kultaa Keski-Suomeen.
 
Kerron vielä onnellisena, että saimme Britanniassa paljon positiivista huomiota, tuomari kävi erikseen onnittelemassa ja kertoi olevansa iloinen mm Messin sijoituksesta sunnuntain radalla, kun tein niin kovasti töitä :)
Suomeen tullessa tukijoukkoja oli satamassa vastassa kera kukkien ja Suomen lipun.
 
Jyväskylässä Eläinklinikka Almavet tarjosi yhden päivän kakkukahveja kaikille.
 
Olen kiitollinen Keski-Suomen Kennelpiirin stipendistä matkaamme varten. Tämä oli kyllä hankalin ja kallein matka ikinä, joka mahdollistui stipemdin ja tukitapahtumien tuotolla ja mm Almavetin palvelu- ja tarviketuella. 
 
Matkakuviin ja viihdyttäviin pöivityksiin matkasta pääsee kiinni somessa tukiryhmämme kautta ja/tai Marika Ruohosen blogin kautta. Näissä luettavissa myös viimeiset, hiukan hiuksia nostattavat käänteet. 
 
 
Keski-Suomen Kennelpiiri onnittelee hienosta suorituksesta !
 
 
 
 
 
 
Ystävällisin terveisin
Saila Tiainen