Avustusten toimintaohje

KENNELTOIMINNAN AVUSTAMINEN KESKI-SUOMEN KENNELPIIRIN VAROISTA

Hyväksytty vuosikokouksessa 16.3.2006. Päivitetty hallituksen kokouksessa 16.1.2009

Päivitetty hallituksen kokouksessa 27.8.2015.

 

Kennelpiiri saa pääosan tuloistaan alueellaan pidettävistä kansainvälisen ja kaikkien rotujen koiranäyttelyistä sekä kiintiöerikoisnäyttelyistä. Tuloja saadaan myös yhdistysjäsenmaksuista sekä järjestettävien koulutusten osallistumismaksuista.

Kenneltoiminnan tukemiseksi piiri myöntää jaostoille vuosittain vaihtelevan määrän avustuksia. Jaostojen toiminnan tukemiseen tarkoitetun määrärahan suuruuden vahvistaa vuosittain vuosikokous hallituksen esityksestä. Vuosittain toistuvista piirin kenneltoiminnan avustuksen piirissä olevista tapahtumista ja niiden avustusten suuruudesta on laadittu erillinen listaus jonka piirin hallitus on hyväksynyt kokouksessaan. Muista avustuksista hallitus päättää erillisellä anomuksella, jonka liitteenä on tapahtuman tuloslaskelma, anojan tilitiedot, tapahtuman tiedot ja syyt anomuksen jätölle.

Avustuksien maksamisen periaatteena on tasapuolisuus eri koemuotojen välillä. Avustukset voidaan maksaa, mikäli järjestävä yhdistys on kennelpiirin jäsenyhdistys ja sen jäsenvelvoitteet ovat suoritettu piiriä kohtaan. Jäsenvelvoitteet ovat jäsenmaksun suorittaminen ja toimintailmoituksen lähettäminen ilmoitettuihin määräaikoihin mennessä.

Käytännöksi on otettu, että pääosa maksettavista avustuksista maksetaan jaostoille varatuista käyttövaroista. Jaostojen tulee suunnitellessaan tulevan vuoden taloutta varata alla mainitut varat jaoston talousarvioesitykseen, mikäli kyseinen tapahtuma on toteutumassa talousarviovuonna. Jaostojen talousarvioesitykset tulee toimittaa rahastonhoitajalle.

 

Maksettavat avustukset

Piirinmestaruuskokeet järjestävälle yhdistykselle

  • maksetaan avustusta 10 € / osallistuva koirakko max. 15 koirakkoa kaikkia koemuotoja kohti
  • lahjoitetaan max. 15 kpl osallistumismitalia kaikkia koemuotoja kohti

Avustus maksetaan kokeen järjestäjälle anomuksen perusteella. Anomiseen käytetään siihen osoitettua lomaketta. Anomus lähetetään suoraan rahastonhoitajalle.

Piiriotteluita / ystävyysotteluita järjestävälle yhdistykselle

  • Kennelpiirin hallituksen hyväksymä ottelu
  • maksetaan avustusta 300 €
  • tämän lisäksi ei makseta muita kustannuksia
  • kokeiden järjestelyissä noudatetaan vuorotteluperiaatetta eri piirien kesken

  Avustus maksetaan kokeen järjestäjälle anomuksen perusteella. Anomiseen käytetään siihen osoitettua lomaketta. Anomus lähetetään suoraan rahastonhoitajalle

SM – kokeiden valintakokeet järjestävälle yhdistykselle

  • Kilpa-ottelun, Haukku-ottelun ja Hirvenhaukut-ottelun avustus on 700 €. Kokeet pidetään kaksipäiväisinä.
  • muut viralliset SM-kokeiden valintakokeet 1 pv:n 500 € ja 2 pv:n 700 € 

 Avustus maksetaan kokeen järjestäjälle anomuksen perusteella. Anomiseen  käytetään siihen osoitettua lomaketta. Anomus lähetetään suoraan rahastonhoitajalle

Valtakunnalliset SM – kokeet järjestävälle yhdistykselle

  • Kilpa-ottelun, Haukku-ottelun ja Hirvenhaukut-ottelun avustus on 1000 €
  • Hirvimestaruus – ottelu 800 €
  • SKL:n hyväksymät muut viralliset SM-kokeet 1 pv:n 800 € ja 2 pv:n 1000 €

Avustus maksetaan kokeen järjestäjälle anomuksen perusteella. Anomiseen käytetään siihen osoitettua lomaketta. Anomus lähetetään suoraan rahas-tonhoitajalle

Osallistumismaksut kokeisiin

Koiran omistajan tulee olla piirin jäsenyhdistyksen jäsen ja asua kennelpiirin alueella. Hänen tulee kokeessa edustaa piirin jäsenyhdistystä saadakseen avustuksen. Rotujärjestöä edustavat eivät saa avustusta.

  • piirinmestaruuskokeeseen osallistuvaa koiraa ei avusteta.
  • lohkon valintakokeessa koira on piirin edustaja ja osallistumismaksun suorittaa piiri kolmelle koiralle vuosittain
  • Kennelpiirin hallituksen hyväksymissä ystävyysotteluissa koira on piirin edustaja ja osallistumismaksun suorittaa piiri, max 3 koira silloin kun koe järjestetään muun kuin oman Kennelpiirin alueella
  • valtakunnallisin SM – kokeisiin osallistuva koiraa piiri avustaa osallistumista max 3 koira / vuosi koemuotoa kohti (+1 joukkue, max 4 koiraa)
  • mikäli koira on valittu edustamaan ulkomaille arvokilpailuun, voidaan matka-avustuksen maksaa korkeintaan 1,5-kertaisena kyseisen arvokilpailun osallistumismaksu.

Saadakseen avustuksen koiran omistajan tulee lähettää avustusanomus piirin rahastonhoitajalle käyttäen siihen osoitettua hakemuskaavaketta.

Avustus, jos muuta ei mainita, on korkeintaan SKL:n kulloinkin voimassa oleva valtakunnallisten otteluiden osallistumismaksu (v. 2015 90 €) koiraa kohti kuitenkin korkeintaan ilmoittautumismaksun hinta. Yhteen koelajiin maksetaan korkeintaan kolmen (3) koiran ja yhden (1) joukkueen osallistumismaksut. Mikäli osallistuvia koiria on enemmän, voidaan avustus jakaa osallistujien kesken. Avustus voidaan maksaa myös osallistujan jäsenyhdistykselle, mikäli yhdistys on maksanut koiran osallistumismaksun.

 

MUUT MUISTAMISET

Kennelpiiri lahjoittaa palkintoja kokeisiin ja tapahtumiin hallituksen päätöksellä.

KURSSIT JA MUUT KENNELTILAISUUDET

 

Kurssit ja muut kenneltilaisuudet tulee merkitä kyseisen jaoston budjettiin vuoden alussa. Kurssien ja kenneltilaisuuksien menot tulisi kattaa osallistumismaksuilla. Mikäli tapahtuma tarvitsee taloudellista tukea, tapahtumasta tulee lähettää avustus anomuksen yhteydessä sen tuloslaskelma. Avustusta voidaan maksaa maksimissaan jaoston vuosibudjettiin merkitty summa, ei kuitenkaan enempää kuin, mitä tapahtuma on tuottanut tappiota. 

 

Avustus anomuksessa tulee olla seuraavat tiedot: Tapahtuma, järjestämispäivämäärä, jaosto, jonka alaista toimintaa tapahtuma on, pankkiyhteystiedot, maksun saaja, tapahtuman tuloslaskelma.

Maksettavat korvaukset

 

  • hallituksen ja työvaliokunnan kokouksiin kutsutuille maksetaan matkakorvausta halvinta kulkuneuvoa käyttäen tai oman auton käytöstä piirin kokouksen päättämä kilometrikorvaus
  • korvataan matka- ja osallistumiskulut, jotka muodostuvat tilaisuudesta, johon henkilö menee piirin edustajana tai toimesta
  • aluekouluttajan ja piirikouluttajien matkakulut korvataan piirin järjestämistä koulutuksista Kennelliiton matkustussäännön mukaisesti
  • näyttelyohjaajalle maksetaan yksi matka kutakin näyttelyä kohden Kennelliiton matkustussäännön mukainen korvaus osallistumisesta näyttelytoimikunnan kokoukseen. Maksetaan näyttelyohjaajan järjestämästä koulutuksista Kennelliiton matkustussäännön mukainen korvaus

 

Tämä asiakirja päivitetään vuosittain vuosikokouksen jälkeen. Hallitus voi perustellusti muuttaa tai täydentää asiakirjaa myös muulloin.