Kaverikoirajaosto

 

Kaverikoira tuovat iloa ja elämyksiä

Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton organisoimaa pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jonka tavoitteena on tuoda piristystä erityisryhmien arkeen koirien avulla. Kaverikoiratoiminta on vierailutoimintaa erilaisten asiakkaiden luona. Kaverikoirien asiakkaita ovat tavallisesti lvanhukset, lapset, vammaiset ja mielenterveyskuntoutujat. Vierailut toteutetaan ryhmissä ja ne voivat suuntautua esimerkiksi päiväkoteihin, vanhusten palvelutaloihin tai muihin laitoksiin. Vierailujen tavoitteena on hyvä mieli kaikille kohtaamisen osapuolille.

Kaverikoiraksi sopii aikuinen, terve, sosiaalinen ja hyväkäytöksinen koira. Kaverikoiraohjaajalta vaaditaan täysi-ikäisyyttä, ryhmätyötaitoja, valmiuksia kohdata erilaisuutta ja vilpitöntä halua tuottaa iloa toisille koiransa kanssa. Koiria ei kouluteta toimintaan, vaan niiden pitää olla valmiiksi elämää nähneitä ja ne testataan luonteeltaan ja käytökseltään toimintaan sopiviksi. Kaverikoiranohjaajat saavat perehdytyksen Kennelliiton Kaverikoiravastaavan, Kennelliiton ja aluellisten ryhmien yhteistyössä vetämillä kursseilla.

Kennelliiton Kaverikoiratoiminnalla on virallinen hyötykoirastatus. Kaverikoiran tunnistaa työasusta, oranssista huivista ja ohjaajan nimikyltistä jotka koirakko ansaistee tehtyään harjoittelukäynnit ja sitoutuessaan toimintaan.

Keski-Suomen Kennelpiirin alueella toimii tällä hetkellä Kaverikoiraryhmiä Jyväskylässä, Jämsässä ja Länkipohjassa. Ryhmiä kootaan Joutsassa ja Pihtiputaalla. Tavoitteena on toiminnan laajentuminen koko piirin alueelle. Mikäli olet kiinnostunut perustamaan ryhmää alueellesi, ole yhteydessä Kennelpiirin Kaverikoiravastaavaan ja Kennelliiton Kaverikoirakoordinaattoriin.

 www.kennelliitto.fi/kaverikoirat

 

 

 

Kaverikoiravastaava 

(toistaiseksi estynyt)

Mirva Kakko

Schaumanin puistotie 31 B 39

40100 Jyväskylä

mirva.kakko@pp.inet.fi

p. 040-746 8681

 

 

Toistaiseksi kaverikoiravastaavana toimii Anna Rimppi

Kauramäentie10

40530 Jyväskylä

anmarikki@gmail.com

p. 040-554 7329